Icelandair - Nevö ögen

Saavuimme JFK:lle iltakahdeksalta, syötyämme hyvin Green Acres Mallin Applebees-ravintolassa ja palautettuamme punaisen pikkumöhkön Hertz-autovuokraamoon. Icelandairin Check-in tiskillä saimme kuulla, että lentomme Reykjavikista Helsinkiin olisi peruttu. Icelandair ei ollut ilmoittanut peruutuksesta meille, eikä meille oltu tehty lentosuunnitelmaa, vaan tiskin työntekijä alkoi kollegoineen soitella Icelandairille. Tämä osoittautui ongelmalliseksi, koska Icelanairilla ei ole päivystystä yöaikaan, ja kello oli Islannissa pahimmoillaan kello yksi yöllä.

Istuskellessamme puolitoista tuntia tuloaulassa ja odottaessamme JFK:n epätoivoisen soittamisen tuottavan tulosta, Joonas tutki netistä lentotilannetta ja vaihtoehtoja. Icelandair ei ollut ilmoittanut syytä lentomme peruuntumiselle, ja lisäksi toinen lento oli peruttu Eurooppaan, joten heräsi epäilys, ettei lennolle ollut riittävästi matkustajia ja POS-lentoyhtiö oli siksi perunut lennot. Vaihtoehtoisia lentoja samana iltana olisi vielä useita, mutta meille tulisi pian kiire, koska viimeiset lennot lähtisivät pian. Sitten selvisi, että pääsisimme British Airwaysin koneella Lontoon Heathrowlle vielä samana iltana, mutta Icelandairilta pitäisi vielä saada hyväksyntä kuluille. Odotus tuloaulassa jatkui.

JFK:n Icelandia edustava henkilökunta teki ison työn, jotta saivat järjestettyä meidät ja laukkumme BA:n lennolle. Saatuaan hyväksynnän järjestelmään, räväkkä asiakaspalvelija pyörähti pienen voitontanssin puhelimen luuri korvallaan. Saattaessaan meidät turvatarkastukseen, hän hoputti meitä kiirehtimään, koska "ne kaksi muuta suomalaista, joille vielä etsitään paluureittiä, eivät saisi nähdä meitä.

Reittipäätöstä oli saatu odottaa niin pitkään, että kävelimme suoraan koneeseen. Onneksi BA lähti samasta terminaalista Icelandairin kanssa. Ennakko-odotuksista huolimatta, meillä oli viereiset paikat ja vielä hätäpoistumistien kohdalla. Ison jalkatilan vuoksi muutaman tunnin unet onnistuivat keskimääräistä paremmin. Toisin kuin Icelandairilla, saimme koneessa vielä illallisen ruokajuomineen ja aamukahvin kyytipojaksi kylmän croissantin.

Lentokoneessa nukutuille koiranunille tuli käyttöä, nimittäin Heathrowlla meitä odotti yhdeksän tunnin odotus ennen iltakoneemme lähtöä puoli kahdeksalta. Yritimme kontaktoida BA:n asiakaspalvelua, ja aiemmin lähtevien Finskin lähtöportteja päästäksemme Business- tai peruutuspaikoille, mutta näistä tuli vesiperä. Lennot olivat asiakaspalvelun mukaan "fully fully fully booked".

Heathrown lentokenttä on tylsä kenttä. Ihmiset istuvat odottamassa lähtöposttitietoa valtavassa keskusaulassa hirveässä metelissä. Kaupoissakaan ei ole mitään ostettavaa. Syödäkin täytyi, joten katkaisimme päivän viettämällä kolme tuntia rauhallisessa No. 1 Loungessa.

Pari viimeistä tuntia ei ollut sitten enää niin paha zombeilla odotusaulan kovilla tuoleilla blogikuvia valikoiden ja toimivasta Wifistä nauttien.

Saavuimme yhdeltä yöllä Helsinkiin. Työpaikoille oli ilmoitettu arkeen paluun aikataulumuutoksista, ja kissalaan herra johtajan viivästyneestä noudosta. Kissalan Marjaana oli lomamatkalla, ja kissalan hoitaja oli hyvillään muutoksista. Puhelimessa hän otti esille, ettei tiedä, voiko hän luopua kulmahuoneen kingistä, koska se on niin ihana tyyppi.

Yövyimme siis tiistai-aamuun Tikkkurilassa, ja kolmen tunnin unien jälkeen kimposimme nauttimaan seisovan pöydän antimista. Salaattia, kurkkua, melonia. Leikkeleitä ja juustoa. Tuoretta leipää ja savuporolevitettä. Lämminsavulohta. Raejuustoa ja mustikkakeittoa. Tätä oli ikävä.

Kahdeksan jälkeen olimme jo kissaa hakemassa, ja Joonas avasi toimistonsa autossa minun ajaessa kotiin. Takapenkillä johtaja naukui kahden viikon lomakuulumisensa ennen kuin rauhoittui kehräämään tyytyväisenä. Oli oikein mukava ajella kotiin, kun luonto on niin nättinä juhannus-kunnossa, ja aurinko paistoi kesäisesti. Icelandairin tyly asiakaskokemus oli taakse jäänyttä elämää, vaan sitä ei unohdeta. Nevö foget. Nevö ögen.

Exit only

Juhlat on juhlittu, ja oli aika lähteä kotimatkalle. Ex-tempore valmistujaisreissu oli tullut päätepisteeseensä, ja superviikonloppu amerikkalaisen perheemme kanssa oli takana. Paluu arkeen odottaisi tiistaina ja edessä pitkä parin päivän mittainen kotimatka. Matkustaminen on kuitenkin aina vaivan arvoista. Ja välillä pitää käydä paiskimassa töitä, jotta voi lähteä uudelleen matkalle.

Ajaisimme pitkähkön siivun Pohjois-Carolinan Wilsonista New Yorkin JFK:lle. Työpäivän mittainen ajomatka ei olisi ongelma, mutta matkan varrella olevat kaksi isohkoa liikenteen solmukohtaa, Washington D.C. ja Baltimore ruuhkineen saattaisivat aiheuttaa isojakin viiveitä. Niinpä lähdimme liikenteeseen jo aamukuudelta, jotta ehtisimme iltapäivän ruuhkan alta pois. Reittivalintaan saimme hyvät vinkit Steven Lynn-isältä, joka ennen eläköitymistään on ajanut rekkaa itärannikolla. Lisäksi hyödynsimme Google Mapsin rinnalla Waze-sovellusta, joka Googlea tarkemmin ja reaaliaikaisesti kertoo edessä olevista vaaratilanteista, kolareista, seriffeistä ja ruuhkita.

Tykkään silloista, ja usein kuvaan niitä road tripeillämme. Tämä pätkä oli todellinen siltojen safari. Paluumatka sujui monikaistaisilla valtateillä mukavasti, eikä vaihtoehtoisia maksullisia kaistoja ei tarvinnut käyttää. Matkan varrella oli kuitenkin lukuisia maksullisia teitä ja siltoja, joten E-ZPass "matolaatikko" pääsi oikeuksiinsa, kun ei tarvinnut pysähdellä maksamaan käteisellä. Luottokorttilaskua odotellessa...

Saavuimme Nykkiin hyvissä ajoin iltapäivällä ja tutustua Staten Islandiin ja Brooklynin eteläisiin rantoihin. Tulimme Staten Islandille saaren eteläisestä kulmasta, ja ajoimme rannan tuntumassa Brooklyniin johtavalle Verrazzano-Narrows sillalle. Staten Island on pikkukaupunkimainen saari Manhattanista etelään. Saarelle tulee metro, ja talot maksavat mustikoita ja mansikoita.

South Beachilta avautuu komea Verrazzano-Narrows silta, jonka takana siintää Manhattan. Jos asuisin New Yorkin metropoli-alueella, asuisin mielellään Staten Islandilla, Brooklynissa tai New Jerseyn puolella, jotta voisin ihailla Manhattanin silhuettia kotikaupungista käsin.

South Beachilla on pitkä Board Walk, joka on suosittu ulkoilupaikka. Board Walkin varrella on runsaasti ilmaista parkkitilaa, mutta varsinkin näin tuulisella säällä, ei hiekkarannalla ollut ruuhkaa.

Staten Islandin pohjoiskärjessä on entinen sotilastukikohta, josta on suojattu Manhattania vihollisten hyökkäysyrityksiltä. Nykyisin paikalla on puisto, jossa pääsee lähelle Verrazzano-Narrows siltaa ja Manhattania. Kuumana päivänä voi poiketa myös pienessä, paikan historiaa avaavassa museossa, vaikka viilentelemässä ja hyödyntämässä julkishallinnon siistejä wc-tiloja.




Brooklynissa ajoimme Coney Islandin kautta Long Beachille, jossa jaloittelimme kovassa tuulessa ja ihmettelimme tiheään laskeutuvien lentokoneiden määrää. Tänä iltana nousisimme ilmaan Icelandairin siivin kohti koti-Suomea. Kärvistelisimme omien eväiden varassa ja polvet suussa yön yli Reykjavikiin ja maanantaina lyhyen vaihdon jälkeen Helsinkiin. Kävisimme hakemassa kissan Marjaanan neljän tähden täyshoitolasta, ja pääsisimme omaan sänkyyn nukkumaan.

Just! Kaikkea sitä voi ihminen luulla tietävänsä. Mutta se on vielä kokonaan uusi juttu!

Sinistä ja oranssia

Varasimme reissumme Facebookin kautta saapuneen Save the Date Ashley Graduatio Party -kutsun perusteella. Kutsussa oli kerrottu paikaksi Deans Farm Market ja ajankohdaksi 8. kesäkuuta kello 18. Olimmekin yllättyneitä kuullessamme, että pääsisimme seuraamaan myös valmistujaisseremoniaa koulun liikuntasaliin. Ensin epäilimme, että joutuisimme vaateostoksille vielä ennen lauantaina, mutta huoli oli turha, koska yleisön joukosta suurin osa oli pukeutunut ihan arkisiin vaatteisiin.

En jaksa lakata hämmästelemästä ihmisten jonotusintoa. Auto pitää saada piikkipaikalle, joten paikalle pitäisi mennä ajoissa. Ei mitään puoli tuntia vaan puolitoista tuntia ajoissa. Tapasimme Erikan ja Steven luona Arlenen ja Karlin, sekä Steven isän Lynnin kello 11.15. Ahtauduimme kaikki Karlin Suburbaniin ja ajoimme koululle, johon oli jo alkanut muodostua jonoa, mutta parkkipaikalla oli vielä hyvin tilaa. Arlene ja Karl siirtyivät toiseen jonoon, koska heillä oli liput auditorion pehmeille penkeille, joista seremoniaa seurattiin näytöltä. Me muut jäimme jumppasalijonoon, ja myöhemmin seuraamme liittyivät Rachel ja Adam, sekä Jackson.  

Koko päiväksi oli luvattu epävakaista säätä, mutta onneksi sadetta saatiin vasta myöhemmin illalla. Pääsimme jumppasaliin kello 12, ja Erika valitsi meille paikan katsomosta Ashleyn istumapaikan ja lavan välistä. Katsomon penkkirivit olivat lähellä toisiaan, ja niissä oli epämukava istua. Ensin odotettiin tunti seremonian alkamista, minkä jälkeen seremonia kesti puolitoista tuntia. Oli siinä mukavasti käytetty kolme tuntinen.

Valmistujaisseremonia eteni rivakasti ja oli mielenkiintoinen. Ensin saliin otettiin uudet "ylioppilaat" (Graduates), jonka jälkeen lavalle kävelivät kunniavieraat. Kunniavieraat olivat tohtoreita ja professoreja hassuissa hatuissaan. Sitten tehtiin kunniaa lipulle ja vannottiin valat sille. Kuoro, johon Ashleykin kuuluu, lauloi upeasti vaikean kuuloisia kappaleita, jonka jälkeen alkoivat puheet. Rehtori piti kannustavan puheensa, samoin oppilaskunnan "presidentti" piti omansa. Tunnustukset jaettiin kahdelle monipuolisti ansioituneelle ja aktiiviselle oppilaalle, joista kumpikin piti oman puheensa. Hunt High Schoolin sotilaat (Warriers) ovat saaneet menestyksen eväät koulustaan. Kuunnellassani noita ylistäviä ja kannustavia puheita, jäin miettimään sitä, mitä ja miten meillä kotipuolessa puhutaan.

50 tuhannen asukkaan Wilsonissa on kolme lukiota, joista Huntista valmistui keväällä 320 ylioppilasta. Jokainen heistä marssi vuorollaan lavalle ja pokkasi stipendinsä, ja aikaa tähän kului 45 minuuttia. Stipendien jako oli vähän muuta kuin oma kokemukseni Joroisten lukiosta, jossa jokaisella oli hohtohetkensä kävellä paikaltaan hakemaan todistus lavalta, yleisön taputtaessa. Huntissa valmustujat otettiin lavalle kuin liukuhihnalta, eli seuraavan nimi luettiin samanaikaisesti, kun edellinen vasta sai stipendirullan käteensä. Yleisöä kiellettiin tiukasti taputtamasta tai huutamasta mitään, jotta jokaisen valmistujan nimi tulisi kuulluksi. Eräs perhe nousi plakaatteineen seisomaan ja huutamaan onnittelunsa Kiara-tyttärelleen, mikä johti siihen, että nimien luku keskeytettiin kunnes perhe oli poistunut salista.

Kun viimeinenkin valmistunut oli palannut paikalleen, antoi yleisö raikuvat aplodit, rehtori mylvi "Congratulations Hunt High School Graduates Year 2019" ja Huntin siniset hatut lentelivät ilmassa. Päätös oli mahtava ja tunnelma riehakas, kun kävelimme koulun pihalle valokuvaussessioon.

Palattuamme Erikan ja Steven pihaan, talon eteen oli käyty tekemässä onnitteluteksti Ashleylle. Täällä juhlien järjestäminen on iso bisnes, ja tämänkin tekstin kirjaimet oli vuokrattu, ja firma oli käynyt ne laittamassa paikoilleen ollessamme koululla.

Ehdimme käydä vaihtamassa rennommat vaatteet kämpillä ennen kuin Karl kävi hakemassa heidät juhlapaikalle neljältä. Erika ja Rachel olivat käyneet aamulla koristelemassa juhlatilan upeaksi, mutta tehtävää riitti vielä ilmapallojen, juomien ja ruokien kanssa ennen vieraiden saapumista. Meidäthän luetaan täällä perheeseen, joten pääsemme kurkistamaan amerikkalaisen perheemme arkeen kulissien takana. Tavarat siirtyivät nopeasti sisätiloihin ja paikoilleen, kun auttavia käsiä oli riittävästi.

Deanin maatilan juhlatila on pienehkö yli 60 vieraan juhlille, mutta onneksi sade ei paljon haitannut, osa ihmisistä söi ulkona ja lapsilla oli siellä tilaa kirmata pallon perässä. Meteli juhlatilassa oli korvia huumaava, koska tilassa ei ollut mitään ääntä imevää pehmeää materiaalia. Ruoka puolikkaine nyhtöpossuineen, kanan siipineen, pastasalaatteineen, hevi-antimineen jne. oli erinomaista. Puhumattakaan Ashleyn tulevan opinahjon Campbellin yliopiston tunnusvärillä oranssilla koristeltuista jälkiruuista.




Sisustuksessa oli kivasti esillä Ashleyn tulevia tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita. Kuvia Ashleysta vuosien varrelta oli seinillä ja pöydillä. Lisäksi kolmen biisin mittainen slide-show video katsottiin useampaan otteeseen. Ja mitäpä juhlat olisivat ilman Photo Boothia ja Polaroid-kuvia.


Tunsimme entuudestaan joitakin vieraita, ja Arlene ja Karl tutustutteli meitä loppuihin viiteenkymmeneen. Myös perheen yli 90-vuotias mummo Nana oli mukana. Hän muisti meidät entuudestaan ja oli hyvin kiinnostunut tekemisistämme. Illan aika korjattiin myös rikkoutunut Lego Eiffel-torni, ja ihmeteltiin raamatun muistiinpanojen tekemiseen tarkoitettuja erityisiä korostuskyniä.


Valmistujaislahjoiksi ihmiset toivat pääasiassa parinkympin tietämillä olevia lahjakortteja tai rahaa. Lisäksi tuli ihan käytännön tavaroita kuten juomapulloja, suihkuhyllyjä ja tarveastioita. Joukosta erottui Ashleyn Nana-isomummon aamutakki sekä viemämme vaaleanpunainen Moomin Niiskuneiti aamiaisastiasto Geisha-karkkeineen.

Vieraiden poistuttua jäimme vielä talkoilla siivoamaan juhlatilaa, ennen kuin hyvästelimme amerikkalaisen perheemme ja palasimme hotellille. Isäntäväki oli väsynyt juhlapäivästä, ja meilläkin olisi aikainen lähtö kotimatkalle kohti New Yorkin JFK:ta, joten illan jatkosuunnitelma rajoittui lähtövalmisteluihin.

On ollut ihana seurata Ashleyn kasvamisesta pienestä seitsenvuotiaasta älykkääksi ja kauniiksi nuoreksi naiseksi. Jos joku, niin tämä tyttö pärjää. Kiitos Wilson ja amerikkalainen perheeni! Tämä päivä muistetaan pitkään.

Arlenen keittiössä

Tänään on latailtu akkuja sunnuntain kotiinpaluuta varten. Aamupäivällä kävimme ajelulla Wilsonin keskustassa, joka oli kymmenen vuotta sitten tyhjentynyt ja köyhtynyt. Vuosien varrella olemme nähneet keskustan uuden kehityksen, ja nykyisin keskusta on siistimpi ja virkeämpi kuin aiemmin.

Wilsonin keskustan ongelma on ollut palveluiden ja kauppojen siirtyminen kauas keskustasta. Ihmisille on pitänyt kehittää joku uusi syy tulla keskustaan, ja tätä varten Wilsoniin on tehty uusi puisto "Whirligig Park", jossa whirligig-taideteokset hyrräävät iloisesti. Puistoon tullaan katsomaan elokuvia ja katsomaan esityksiä, retkituolissa istuen, herkkuja napostellen, virvokkeita isoista mukeista nautiskellen ja tuttuja tavaten.  

Amerikkalainen perheemme on pähkinöinä tästä puistosta ja sen yhteydessä olevasta 217 Brew Works panimosta. Puistolla voi tosiaan olla käänteen tekevä vaikutus, mikäli sillä saadaan houkuteltua ravintoloita takaisin keskustaan. Nyt panimoravintolaan pitää tuoda omat ruuat tai tilata ne toimitettuna, jos haluaa janon sammuttamisen lisäksi hiljentää myös kurnivan vatsan.

Söimme lounasta Steven ja Karlin kanssa Brewmasters -panimoravintolassa. Oluissa oli, mistä valita, mutta maistiaisia on myös tarjolla ostovalinnan tueksi. Ruoka oli hampurilaisia, minipitsoja, ranskalaisia ja frittiruokaa, mutta Karlin valinta oli eksoottinen Pretzel-rinkeli ja juustodippi. Oli taas kuuma päivä, ja Arlene piipahti ravintolassa, kun olimme lopettelemassa lounasta. Hän oli ollut kauppareissulla eikä voinut siksi viipyä pitkään: "My eggs are boiling in a car".

Illalla olimme koko amerikkalaisen perheen voimin koolla Arlenen ja Karlen kotona. Talossa on tehty pintaremonttia sitten viime vierailun, mutta muutoin kaikki oli ennallaan. Olimme liikkeellä hyvissä ajoin, joten ennätin tiskailemaan astioita Arlenen kokkaillessa Mac'n Cheese -laatikkoa. Ensin saapuivat Ashlee ja Jackson donitsilaatikoineen, sitten Erika ja Steve suuren pahvilaatikon kanssa sekä Rachel ja Adam askarteluineen. Keittiö täyttyi apukokeista, kun pahvilaatikosta kaivettiin ilmakuivatin ja alettiin valmistaa perunatartereita. Steve ja Adam kantoivat autokatokseen coolerinsa ja laittoivat grillin tulille. Miehet vetäytyivät ulos hampurilaispihvien paistoon, ja naiset askastelimme "minidiplomeja" huomisiin valmistujaisiin.

Illalliseksi syötiin Arlenen Corn Flakeseillä kuorrutettua Mac'n Cheese -laatikkoa, hampurilaisia ja hapankermalla, pekolilastuilla ja juustoraasteella peitettyjä perunatartereita. Jälkiruuaksi Arlene oli tehnyt tomusokerikuorrutettua suklaaraepiirakkaa. Tässä pöydässä ainoa hiljainen hetki on Karlin ruokarukous, ja kaikki aiheet ovat sallittuja. Kuitit ja vitsit lentelevät pöydän toiselta puolelta toiselle. Että meillä oli taas hauskaa!

Huomenna juhlitaan nuorta naista, joka valmistuu Hunt High Schoolista huomenna kello 13. Säätiedotus ennustaa vesisadetta, ja tiedossa on jonottamista ja kuumuutta, kun 320 graduatea saa todistuksensa. Kaikki muu onkin ennustamatonta ja yllätyksellistä!

Thirsty Thursday

Tässä on amerikkalainen perheeni. Arlene ja Karl, Steve ja Erika sekä Ashlee ja Jackson. Lisäksi Rachel ja Adam ovat erottamaton osa perhettä, mutta he ennättivät lähteä kotiin ennen perhepotretin ottamista. Ashlee valmistuu lukiosta eli suomalaisittain pääsee ylioppilaaksi lauantaina, ja olemme tulleet Pohjois-Carolinan Wilsoniin hänen valmistujaisiinsa. Siitä tämän blogin nimikin juontaa juurensa.

Matkalla Wilsoniin kävimme shoppailemassa Raleighissa Crab Tree Valley Mall -ostarilla ja löysimme meille aiemmin tuntemattoman Belk-vaatekaupan.  Muutama henkari tuli läpikäytyä ennen kuin puoli matkalaukullista kotiinvietävää oli kärryissä.  

Myös uusi matkalaukku ostettiin T.J. Maxxista. Minua kovasti vaivasi dilemma vanhan matkalaukun hävittämisestä. Joonaksen mielestä sen pystyisi jättämään hotellihuoneeseen, mutta mielestäni niin ei saanut tehdä. Kysyessäni myöhemmin illalla Erikan mielipidettä, hän neuvoi jättämään laukun huoneeseen. Hänkin on kuulemma hylännyt huoneeseen vaikka mitä, ja hotellilla olisi iso roskis meidänkin vanhalle matkalaukulle.

Raleighista Wilsoniin on noin tunnin matka, ja kuten kaikkialla liikenne oli vilkasta. Tie on leveä ja suora, ja maasto pääosin tasaista, ja datapakettikin alkaa olla loppumaisillaan, joten vähän kävi aika pitkäksi tällä tunnin matkalla. Mitenkä lie saan ajan kulumaan kotimatkalla, kun Wilsonista ajetaan samoilla silmillä JFK:lle sunnuntaina.

Yövymme tutussa Candlewood Suites -hotellissa, aivan Arlenen ja Karlin, ja Erikan, Steven ja Ashleyn kotien välissä. Lyhyelläkin roadtripillä on tavaraa kertynyt takaboksiin ja matkan päätepisteessä tarvittiin kärryä rahtaamaan kaikki nyssäkät logistiikkakeskukseen numero 107.

Ahdettuamme matkatavarat pieneen huoneeseemme, kävimme hakemassa ison pizzan Dominokselta. Pizzerian näytöltä sai seurata tilausten statusta (Being Made > In the Oven > Quality Inspection > Ready), ja count-down kertoi, montako minuuttia on kunkin tilauksen valmistumiseen.

Erika, Steve ja Ashley ottivat meidät kyytiin hotellilta. Matkalla käytiin palasta Chick-A-Filetin autokaistalta, ja ravinto nautittiin matkalla pelipaikalle. Ohjelmassa oli perinteinen paikallisen Tobs-baseball-joukkueen kotipeli ja Thirsty Thirsday. Hengailimme Biergartenissa käytännössä koko pelin ajan, oluista nautiskellen ja ihmisten kanssa jutellen. Baseball-peli on sosiaalinen tapahtuma, jossa ihmiset tapaavat toisiaan, lapset riehuvat ja miehet saavat hyvän syyn juoda olutta.

Kotimatkalla Steve laittoi Countrya soimaan, mutta kun Ashlee pääsi valitsemaan musiikin, muuttui meno riehakkaaksi. Etupenkki lauloi ja jorasi penkeissä, ikkunat ja kattoluukku avattiin, takapenkki lämpeni mukaan menoon, lämmin ulkoilma puhalsi autossa sisällä ja hiphoppi raikasi. Steve vaati Erikaa (ainoa, jolla olisi aamulla töihin meno) ajamaan ylimääräisen lenkin, jotta musiikista ennätettäisiin nauttia pidempään. Ja ennätettiinhän me Steve-O:n suosikkia ACDC:takin soittamaan!

Kämpillä kaikki on vähän mullin mallin ja blogi pitäisi kirjoittaa. Hetken siinä yritinkin saada ajatuksia ja päivän tapahtumia tekstimuotoon ennen kuin uni vei voiton ja blogi jäi puolitiehen.


Laskeskelimme eilen, että olemme käyneet täällä neljä kertaa aiemmin, joista kerran perheiden "mökillä" Emerald Islella, ja joista viimeisimmän kerran kaksi vuotta sitten. Tällä kertaa lähtöpäätös syntyi nopeasti saatuamme "Save the Date" -kutsun valmistujaisiin. Meni muutama päivä, että saimme suostumukset töistämme ja hankittua sopivat lentoliput. Sitten vastasin kutsuun myöntävästi kommentein "Flights are booked", mikä oli kovasti yllättänyt ainakin perheen naisväkeä.

Joskin sunnuntainen kotimatka jo häämöttää, on meillä kaksi hienoa päivää ja iltaa viettää amerikkalaisen perheemme kanssa. Lauantaina matkamme kruunaa Ashleen valmistujaiset, joiden seremoniaa pääsemme seuraamaan koulun liikuntasaliin. Superkivaa ja antoisaa olla täällä taas!