Sinistä ja oranssia

Varasimme reissumme Facebookin kautta saapuneen Save the Date Ashley Graduatio Party -kutsun perusteella. Kutsussa oli kerrottu paikaksi Deans Farm Market ja ajankohdaksi 8. kesäkuuta kello 18. Olimmekin yllättyneitä kuullessamme, että pääsisimme seuraamaan myös valmistujaisseremoniaa koulun liikuntasaliin. Ensin epäilimme, että joutuisimme vaateostoksille vielä ennen lauantaina, mutta huoli oli turha, koska yleisön joukosta suurin osa oli pukeutunut ihan arkisiin vaatteisiin.

En jaksa lakata hämmästelemästä ihmisten jonotusintoa. Auto pitää saada piikkipaikalle, joten paikalle pitäisi mennä ajoissa. Ei mitään puoli tuntia vaan puolitoista tuntia ajoissa. Tapasimme Erikan ja Steven luona Arlenen ja Karlin, sekä Steven isän Lynnin kello 11.15. Ahtauduimme kaikki Karlin Suburbaniin ja ajoimme koululle, johon oli jo alkanut muodostua jonoa, mutta parkkipaikalla oli vielä hyvin tilaa. Arlene ja Karl siirtyivät toiseen jonoon, koska heillä oli liput auditorion pehmeille penkeille, joista seremoniaa seurattiin näytöltä. Me muut jäimme jumppasalijonoon, ja myöhemmin seuraamme liittyivät Rachel ja Adam, sekä Jackson.  

Koko päiväksi oli luvattu epävakaista säätä, mutta onneksi sadetta saatiin vasta myöhemmin illalla. Pääsimme jumppasaliin kello 12, ja Erika valitsi meille paikan katsomosta Ashleyn istumapaikan ja lavan välistä. Katsomon penkkirivit olivat lähellä toisiaan, ja niissä oli epämukava istua. Ensin odotettiin tunti seremonian alkamista, minkä jälkeen seremonia kesti puolitoista tuntia. Oli siinä mukavasti käytetty kolme tuntinen.

Valmistujaisseremonia eteni rivakasti ja oli mielenkiintoinen. Ensin saliin otettiin uudet "ylioppilaat" (Graduates), jonka jälkeen lavalle kävelivät kunniavieraat. Kunniavieraat olivat tohtoreita ja professoreja hassuissa hatuissaan. Sitten tehtiin kunniaa lipulle ja vannottiin valat sille. Kuoro, johon Ashleykin kuuluu, lauloi upeasti vaikean kuuloisia kappaleita, jonka jälkeen alkoivat puheet. Rehtori piti kannustavan puheensa, samoin oppilaskunnan "presidentti" piti omansa. Tunnustukset jaettiin kahdelle monipuolisti ansioituneelle ja aktiiviselle oppilaalle, joista kumpikin piti oman puheensa. Hunt High Schoolin sotilaat (Warriers) ovat saaneet menestyksen eväät koulustaan. Kuunnellassani noita ylistäviä ja kannustavia puheita, jäin miettimään sitä, mitä ja miten meillä kotipuolessa puhutaan.

50 tuhannen asukkaan Wilsonissa on kolme lukiota, joista Huntista valmistui keväällä 320 ylioppilasta. Jokainen heistä marssi vuorollaan lavalle ja pokkasi stipendinsä, ja aikaa tähän kului 45 minuuttia. Stipendien jako oli vähän muuta kuin oma kokemukseni Joroisten lukiosta, jossa jokaisella oli hohtohetkensä kävellä paikaltaan hakemaan todistus lavalta, yleisön taputtaessa. Huntissa valmustujat otettiin lavalle kuin liukuhihnalta, eli seuraavan nimi luettiin samanaikaisesti, kun edellinen vasta sai stipendirullan käteensä. Yleisöä kiellettiin tiukasti taputtamasta tai huutamasta mitään, jotta jokaisen valmistujan nimi tulisi kuulluksi. Eräs perhe nousi plakaatteineen seisomaan ja huutamaan onnittelunsa Kiara-tyttärelleen, mikä johti siihen, että nimien luku keskeytettiin kunnes perhe oli poistunut salista.

Kun viimeinenkin valmistunut oli palannut paikalleen, antoi yleisö raikuvat aplodit, rehtori mylvi "Congratulations Hunt High School Graduates Year 2019" ja Huntin siniset hatut lentelivät ilmassa. Päätös oli mahtava ja tunnelma riehakas, kun kävelimme koulun pihalle valokuvaussessioon.

Palattuamme Erikan ja Steven pihaan, talon eteen oli käyty tekemässä onnitteluteksti Ashleylle. Täällä juhlien järjestäminen on iso bisnes, ja tämänkin tekstin kirjaimet oli vuokrattu, ja firma oli käynyt ne laittamassa paikoilleen ollessamme koululla.

Ehdimme käydä vaihtamassa rennommat vaatteet kämpillä ennen kuin Karl kävi hakemassa heidät juhlapaikalle neljältä. Erika ja Rachel olivat käyneet aamulla koristelemassa juhlatilan upeaksi, mutta tehtävää riitti vielä ilmapallojen, juomien ja ruokien kanssa ennen vieraiden saapumista. Meidäthän luetaan täällä perheeseen, joten pääsemme kurkistamaan amerikkalaisen perheemme arkeen kulissien takana. Tavarat siirtyivät nopeasti sisätiloihin ja paikoilleen, kun auttavia käsiä oli riittävästi.

Deanin maatilan juhlatila on pienehkö yli 60 vieraan juhlille, mutta onneksi sade ei paljon haitannut, osa ihmisistä söi ulkona ja lapsilla oli siellä tilaa kirmata pallon perässä. Meteli juhlatilassa oli korvia huumaava, koska tilassa ei ollut mitään ääntä imevää pehmeää materiaalia. Ruoka puolikkaine nyhtöpossuineen, kanan siipineen, pastasalaatteineen, hevi-antimineen jne. oli erinomaista. Puhumattakaan Ashleyn tulevan opinahjon Campbellin yliopiston tunnusvärillä oranssilla koristeltuista jälkiruuista.




Sisustuksessa oli kivasti esillä Ashleyn tulevia tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita. Kuvia Ashleysta vuosien varrelta oli seinillä ja pöydillä. Lisäksi kolmen biisin mittainen slide-show video katsottiin useampaan otteeseen. Ja mitäpä juhlat olisivat ilman Photo Boothia ja Polaroid-kuvia.


Tunsimme entuudestaan joitakin vieraita, ja Arlene ja Karl tutustutteli meitä loppuihin viiteenkymmeneen. Myös perheen yli 90-vuotias mummo Nana oli mukana. Hän muisti meidät entuudestaan ja oli hyvin kiinnostunut tekemisistämme. Illan aika korjattiin myös rikkoutunut Lego Eiffel-torni, ja ihmeteltiin raamatun muistiinpanojen tekemiseen tarkoitettuja erityisiä korostuskyniä.


Valmistujaislahjoiksi ihmiset toivat pääasiassa parinkympin tietämillä olevia lahjakortteja tai rahaa. Lisäksi tuli ihan käytännön tavaroita kuten juomapulloja, suihkuhyllyjä ja tarveastioita. Joukosta erottui Ashleyn Nana-isomummon aamutakki sekä viemämme vaaleanpunainen Moomin Niiskuneiti aamiaisastiasto Geisha-karkkeineen.

Vieraiden poistuttua jäimme vielä talkoilla siivoamaan juhlatilaa, ennen kuin hyvästelimme amerikkalaisen perheemme ja palasimme hotellille. Isäntäväki oli väsynyt juhlapäivästä, ja meilläkin olisi aikainen lähtö kotimatkalle kohti New Yorkin JFK:ta, joten illan jatkosuunnitelma rajoittui lähtövalmisteluihin.

On ollut ihana seurata Ashleyn kasvamisesta pienestä seitsenvuotiaasta älykkääksi ja kauniiksi nuoreksi naiseksi. Jos joku, niin tämä tyttö pärjää. Kiitos Wilson ja amerikkalainen perheeni! Tämä päivä muistetaan pitkään.