Alice in Wonderland

Iso Omena on tyly, ruma ja ruuhkainen, ja samalla ystävällinen, kaunis ja tahaton kuin ylivilkas lapsi. Kaupan kassalta ei irtoa hymyä, mutta sen että metrosta ulos astuu, tulee joku kysymään, tarvitseeko muukalainen apua suuntien kanssa. Koditon makailee jalkakäytävällä nyssäköidensä kanssa, kun vieressä rakennetaan uutta trendikästä puistoa ja toinen toistaan upeampaa muistomerkkiä. Liikkuminen kävellen on hidasta ja autolla mahdotonta. Manhattan on remontissa. Liikenteen ja remonttien melu sekä ihmisten pölinä on korvia huumaavaa. Täällä hukkuu ihmisvilinään ja elämisen ääniin. Täällä löytyy perspektiiviä omaan olemiseen. Täällä saa tuntea itsensä todella pieneksi. 

Osallistuimme tänään kahdelle Walks of New York kävelykierrokselle. Kävelykierrokset ovat helppo ja hauska tapa tutustua johonkin kaupunginosaan tai teemaan lyhyessä ajassa. Kävelykierrokset ovat aina oppaidensa näköisiä, ja niiden sisältö ei täysin vastaa historian todellista kulkua, ja jutut ovat osin väritettyjä ja asenteellisia.

Aamukierroksen oppaamme Daniel vei meidät Liberty Islandille Vapauden patsaan juurelle, sekä Ellis Islandille, jonka kautta yli 22 miljoonan siirtolaisen matka on kulkenut Amerikan mantereelle. Sää suosi, kierros onnistui teknisesti hyvin, ja oppaamme oli puhelias ja miellyttävä. Täytyy kuitenkin sen verran sanoa, että kokonaisuutena kierroksesta tuli vähän pannukakku. Meillä on monta superhyvää kokemusta onnistuneista kävelykierroksista, ja Danielilla on hieman opittavaa oppaan urallaan.

Vihdoin pääsin käymään Vapauden patsaalla. Vuonna 2008 lautalle oli tolkuttomat jonot emmekä halunneet viettää puolta päivää jonottamalla. Toisella kertaa Nykissä käydessä, Vapauden patsas oli remontissa. Tällä kertaa varasimme paikat kävelykierrokselle kotimaasta. Madamen kruunuun emme päässeet käymään, mutta helmojen alle kuitenkin.

Aamulla Battery Parkin lauttaterminaali oli rauhallinen ja pääsimme lauttamatkalle jonottamatta. Lautalla oli upea nauttia lämpimästä aamusta ja Manhattanin silhuetista, koululaisten huutaessa ja kiljuessa ympärillä. Melua ei täällä pääse karkuun kuin unessa.

Vapauden patsaan näin parhaiten lautalta. Oli huikeaa lähestyä tätä ikonista patsasta soihtu ojennetussa kädessä, ja sitten ohittaa häneltä läheltä rantaa täydelliseltä valokuvausetäisyydeltä.



Oppaamme nimesi eri matkaseurueet maittain, ja hyödynsi tätä lauttamatkojen ja omatoimisten tutustumisjaksojen jälkeen huutelemalla seurueiden nimiä: Finland! Switzerland! Texas! Arizona! Vegas! Japan! Tämä toimi hyvin ja oli tarpeellista, koska tämän tästä Japania piti etsiä, Texasia hoputtaa mukaan virvokkeiden parista, ja Arizonan vuoksi melkein saada sydänkohtaus. Muutaman kerran opas uhkasi alkaa itkemään, mutta tämän kuten sydänkohtauksenkin hän jätti toteuttamatta.

Pääsimme tutustumaan Vapauden patsaaseen jalustan kuvaustasanteelta. Tästä näkövinkkelistä saattoi vain todeta, että Madamehan on vähän pullukka.

Oppaamme tähtihetki oli perhepotrettien ottaminen Vapauden patsaan alta, tähdenmuotoiselta linnoitukselta. Daniel kävi maahan pitkäkseen ottaakseen sarjan hauskoja kuvia kustakin perheestä. Smily Face! Funny Face! Strong Statue of Liberty Face! kaikui muurilla, kun maa toisensa jälkeen kävi kuvattavana.

Vapauden patsaan rakentaminen ja projektin rahoittaminen on ollut kotikutoinen ja hullu projekti, ja sen yksityiskohdista olisi saanut pienellä pohjatyöllä rakennettua hyviä tarinoita. Danielin oppikoulumainen lähestymistapa ei kuitenkaan tukenut tarinankerrontaa ja informatiivisesti kierros jäi vähän ohueksi.

Suurin osa aamupäivän kierroksesta käytettiin Vapauden patsaalla jonotellen, katsellen vanhoja valokuvia ja ottaen uusia. Sitten oli vilkutettava Madamelle ja palattava lautalle.


Ellis Islandin osuus kierroksesta meni läpijuoksuksi, ja kierroksen päätteeksi turisti jäi puistoon ihmettelemään, että mitä tästä opittiin. Saarella olisi saanut opiskella siirtolaisuuden historiaa itsenäisesti, mutta koululaisten hulina ja nälkä veivät voiton kävelijöistä ja palasimme Manhattanille keräämään voimia iltapäivän kävelykierrosta varten.

Iltapäivän Lower Manhattan ja One World Observation kävelykierroksemme opasti loistava Alice. Kävelykierros pyöri vahvasti 9/11 World Trade Center -terroristi-iskun tapahtumien, sen uhrien ja sankaritarinoiden ympärillä. Humoristisesti värittäen, ajoittain hiljentyen, dramatisoiden ja patrioottisesti maailmanrauhaa korostaen. Alice oli tehnyt kotiläksynsä.

Kierros alkoi Church Streetin ja Barkaleyn kulmauksesta olevan kirkon portailta, josta jatkettiin WTC-isku-uutisoinneista tunnetun "palomiesten kirkon" puistossa. Romahtaneet kaksoistornit aiheuttivat betonimyrskyn koko Manhattanilla ja vaurioitti täyttömaalle rakannetun Lower Manhattanin perustuksia. Tämä pieni kirkko säilyi vahingoittumana eikä betonipölykään päässyt sinne sisälle. 

Nyt seuraa uutinen. WTC-torneja ei ollut vain kahta vaan seitsemän. Ja kaikkien tilalle on tulossa uusia torneja. Kaksoistornit on museioitu rakentamalla niiden paikoille suihkulähteet. Muiden tornien tilalle on rakennettu tai suunnitteilla vastaavat tornit, mutta kysyntää uusille toimistotiloille tältäpaikalta ei ole enää entiseen malliin. Tämä hidastaa tornitalojen aloitusta. Korkein ja tunnetuin on jo valmis, Freedom Tower. Sortuneiden kaksoistornien viereen rakennetussa yli 100-kerroksisessa pilvenpiirtäjässä on näköalatasanne, jonne pääsisimme kierroksemme lopuksi ihailemaan näkymiä.

Vaan toistaiseksi olemme vielä maassa, Ground Zeron viereisessä uudessa puistossa, keskustelemassa pelastuskoirista ja taiteesta. Puistoon on sijoitettu kaksoistornien välissä sijainnut ja iskussa vaurioitunut maailmanrauhaa kuvastanut pallukka. Pallukan suunnittelija oli taideteoksen löydyttyä ohjeistanut hävittää pallukka, koska hän koki epäonnistuneensa niin kovasti. Mutta iskusta sisuuntuneet amerikkalaiset eivät epäonnistumista allekirjoitaneet, ja niinpä pallukka löytyy edelleen paikalta. Ei aivan vanhalta paikalta, mutta ihan välittömästä läheisyydestä.


Ja ne suihkulähteet ovat pysäyttävät. Kumpikin eekkerin kokoinen torninsa on allas, johon putoaa vettä pienistä putkista, yksi putki jokaista uhria kohti. Uhrien nimet löytyvät altaan reunoilta. Symboliikka ja yksityiskohdat ovat tarkoin mietittyjä. Kymmenen vuoden kinastelu siitä, mitä paikalle tultaisiin tekemään, on tuottanut hienon lopputuloksen. Kokonaisuus puhuttelee aidosti meitä ihmisiä, jotka WTC-iskut aikanaan koimme.


Alice opasti meidät hienosti, humoristisesti ja tapahtumia kunnioittaen läpi iltapäivän Lower Manhattan-kierroksen. Päivän päätteeksi kävelimme päivän kolmannen turvatarkastuksen, katselimme hissimatkalla 3D-videon Manhattanin kehityksestä ja kiersimme Freedom Towerin "One World Observatoryn" näköalatasanteen. Siellä töröttää Madame Vapauden patsas, ja kymmenet veneet suihkivat Hudson-joella.

Upper Manhattanilta erottuu Empire State Building, jonka vasemmalla/pohjoispuolella hotellimme Hotel Newton sijaitsee. Ja muutamaa muu rakennus kuvassa myös.

Klassinen Brooklyn Bridge ansaitsee paikkansa.

Ja Freedom Towerin vierellä uusi puolityhjä WTC 2 ja alhaalla kaksoistornien Reflection Pool -altaat.

Lämmin keli, täysi kävelykierrospäivä ja aikaero väsytti meidät totaalisesti tänään. Nykki on kaiken valvomisen ja kävelemisen arvoinen, mutta harvoin blogi jää minulta kirjoittamatta. Kaksi päivää tätä hullunmyllyä riittäköön siis tältä erää. On aika ottaa auto alle ja suunnata moottoriteille.

Manhattanin Broadway

Myöhäisestä nukkumaanmenosta huolimatta, aamulla oltiin pirteänä aamiaisella kahdeksalta. Kiitos aikaeron, joka kyllä muutamassa päivässä tasoittuu. BW Jamaica Inn yllätti meidät aamiaisellaan, kun tarjolla oli "hampurilaistarpeet" eli jauhelihapihvejä, paistettuja munia ja sulatejuustoa, sekä jugurtteja ja hyvä lajitelma leivonnaisia.

Aamupäivällä jätimme Jamaican, ja metroilimme matkalaukkuinemme Manhattanin Upper West Sideen, jossa majoitimme matkatavaramme Hotel Newtoniin. Hotellissa otettiin mukisematta ja ystävällisesti laukut vastaan, ja myöhemmin iltapäivällä palatessamme hotelliin, ovimies roudasi ne hotellihuoneeseen asti. Vaivannäkö palkattiin viiden dollarin tipillä.

Kello oli puoli päivä, kun lähdimme tallaamaan Broadwayta hotelliltamme kohti Manhattanin eteläkärkeä. Upper West Side sijaitsee Central Parkin länsipuolella, ja tiheään rakennettu alue oli vielä silloin puolilta päivin idyllisen rauhallinen. Time Squaren lähestyessä ihmismassa tiivistyi ja autojen määrä lisääntyi, ja liikkuminenkin hidastui samassa suhteessa.

Time Squaren moninaiset mainostaulut- ja näytöt ovat hämmästyttäviä. Edellisen kerran kävin täällä vuonna 2008, ja tekniikka on hieman kehittynyt ja halventunut tuosta ajasta. Barclay Bankin näyttöseinä oli huikea, mutta valitettavasti en onnistunut saamaan videolle sen taideteosmaisia esityksiä. Joitakin räpsyjä Time Squaren aukiolta kuitenkin seuraavaksi.

Uuden vuoden näyttämönä toimiva tornitalokin on saanut hienon valotaulun. Tänään se oli yksi niistä harvoista, joilla ei ollut kaupallista sanomaa.

Yksi Broadwayta ja Yhdysvaltojen suuria kaupunkeja yhdistävä tekijä on kodittomuus. Se tuntuu arkipäiväistyvän katukuvassa vuosi vuodelta. Kodittomuus ei näy pelkästään kerjäämisenä kadulla, vaan ihmiset oikeasti nukkuvat kaduilla, metroissa ja puistoissa, eikä täällä siihen kiinnitetä mitään huomiota. Kodittomista on tullut osa katukuvaa.

Time Squarelta jatkoimme Broadwayta ja 5th Avenueta pitkin kohti Manhattanin eteläkärkeä. Jalkoja alkoi painaa, ja sovimme, että kävelemme Battery Parkkiin tai sinne saakka, jonne jaksamme. Ohitimme Empire State Buildingin, jonka näköalatasanteella kävimme ensimmäisellä Road Tripillämme vuonna 2008.

Silitysraudan muotoisen Flatironin kohdalla tankkasimme vettä ja lepuutimme jalkojamme istumalla aukiolla hetkosen. Manhattan on rakennettu ruutukaavaan, jossa Avenuet halkovat niemeä pystysuuntaan ja Streetit vaakasuuntaan. Broadway on katu, joka kulkee luoteesta kaakkoon, rikkoen ruutukaavan. Flatiron on rakennettu tontille, joka ei aikanaan ollut haluttu sen hankalan muodon vuoksi. Rakennus onkin hieno osoitus siitä, kuinka haasteellinen projekti käänsi riskit voitokseen, ja on nyt arvostettu ja hauska kiinteistö. Ja maailman ensimmäinen hissitalo.

Lower Manhattanille tullessa alue muuttui taas rauhallisen idylliseksi, ja moninaiset ravintolat, kuppilat ja liikkeet palasivat katukuvaan suurten ketjujen sijaan. Soho erottui joukosta luovuudella ja taiteella.


World Trade Centerille päästyä alkoi ripeksiä vettä, eikä sääennuste luvannut hyvää, joten livahdimme uutukaisen Freedom Towerin jälkeen Westfield-ostoskeskuksen uumeniin. 9/11-iskujen sortuneiden Twin Towerien juurelle on rakennettu isolla rahalla museo, puisto, pilvenpiirtäjä, ostoskeskus ja mitä muuta, jossa jokaiselle turistille löytyy jotakin kiinnostavaa.



Palattuamme metrolla hotellille, olimme molemmat niin poikki, että haimme evästä alakerran Popeyasilta ja söimme illallisen huoneessa remonttiohjelmia katsellen. Kymmenen kilometrin kävely tuntuu jaloissa ja eilisen matkan väsymys/jetlag silmissä. Vesisade yltyi illalla vielä ukkostamaan, joten kännykkään tuli varoitusviesti tulvista ja suositus vältellä tulva-alueita. Ei ongelmaa! Jos ei tulva vaan tule Hotel Newtoniin, niin nämä töppöset pysyvät tänään kuivana.

Ländää Nykkiin

Tämä on ollut pitkä päivä. Kotoa on startattu jo ennen kuutta, lyhyen työpäivän jälkeen nautittu päivällistä Aspire Loungissa ja matkustettu yhden lyhyen pompun kautta Atlantin yli New York Cityyn. Lentokentältä oli lyhyt taksimatka Best Western Jamaica Inniin, ja matka maksoi noin 20 dollaria tippeineen. Hotellikin on odotusarvoa parempi ja siistimpi. Mielenkiinnolla odotan aamiaista, onko tarjolla muuta kuin bageleita, kahvia ja donitsia.

Lensimme Iceland Airilla, 1,5 tunnin välilasku oli Reykjavikissa. Siellä täytimme vesipullot juoma-automaatissa, varmaan ensimmäisen ja viimeisen kerran tällä reissulla. Se oli hyvää kuin kotona. Jatkossa sitten pullovettä, koska vaikka hanavettä täällä voisi juoda, niin se on hirveän makuista.

Iceland Air oli yhtä hajuton ja mauton kuin pohjoismaiset sisarensa Finnair tai SAS. Ei ruokaa, ei juomaa, ei hymyä. Kierros Pepsi Maxia, kahvia tai teetä, ja loput maksettiin omasta kukkarosta. Myös kuulokkeet (6€) ja netti (12€) olivat maksullisia. Never again. Paitsi kotimatkalla.

Iceland Airin turvallisuusvideo mainosti Islannin upeaa luontoa. Hyvää työtä mainostoimistolta, tosin itse asia jäi sivujuonteeksi.

Keflavikin kenttä yllätti koollaan ja siisteydellään, ja henkilökuntaa oli joka tiskillä vähintään riittävästi. Joskus siellä on ehkä vilkkaampaakin.

Laskeuduimme JFK:lle iltakymmenen maissa. Lentokenttämuodollisuudet sujuivat nopeasti ja olimme hotellilla ennen puolta yötä. Tässä kohtaa helatorstai kotimaassa oli valjennut, ja kello oli aamuseitsemän. Meillä oli takana taitettua matkaa vuorokausi.


Joonas nukahti ennen kuin ennätin kunnolla aloittaa kirjoittamisen hotellilla. Uni tuntuu maistuvan huonosti nukutun yön jälkeen, vaikka sisäinen kello onkin aamupäivässä. Alkaa kirjoittajankin silmiä painaa tämä valvominen. On aika ottaa kauneusunet.

Kyllä kissa tietää

Gromit-kissamme lomailee lemmikkihoitolassa Lahden Kukkilassa säännöllisesti ja paljon. Paljon on yli kaksi kuukautta vuosittain. Tällä kanta-asiakkaalla on kissalassa ”oma” nimikkohuone, josta voi tsekata kaikki kissalaan tulevat kohtalotoverit. Sinne johtaja jätettiin tänäkin aamuna kulmahuoneeseensa. Emäntää sähistiin ja muristiin, mutta hoitoemäntä Marjaana sai leppymään tarjoilemalla aamiaisen.

Johtaja viihtyy kissalassa kivasti. Näin kesäaikaan erityisesti, kun pääsee ulkoilemaan tarhassa. Mutta reissuun lähtiessä, kissan pyydystämiseen liittyy usein lymyilyä yläkerran rappusissa, takaa-ajoa ja kalusteiden siirtelyä. Autossa alkaa mouruaminen ö-mollissa, jotta emännälle ei jää epäselväksi, että on tapahtunut suuri vääryys. Joskus elämöinti voi jatkua tunninkin.

Lomalle lähtöä alettiin valmistella jo sunnuntaina, jolloin otettiin matkalaukut ja tiettyjä matkavarusteita esille. Maanantaina valikoitiin vaatteita, ja eilen pakattiin. Ja kissahan tunnistaa nämä merkit ja tietää, että kulmahuone lajitovereineen siellä odottaa. Eipä ihme, että kolmen illan stressin jälkeen, lähtöaamuna ruoka ei maistu eikä silmätippojen laitto onnistu. Emäntä saa kantaa lähes kymppikiloisen kissanrontin alakertaan ja kuunnella ansaitsemansa ö-mollikonserttia Joroisiin asti. Yksi asia sentään on kunnossa, eväät. Johtaja kävi vielä illalla tarkistamassa, että namit lähti mukaan.

We are the Champions

Suomen jääkiekko-mestaruusjuhlia tulvii kaikista kanavista. Vaikka urheilu ei kiinnosta, niin on se ihan kivaa, että Mörkö juhlii ja Suomi on sekaisin. Töissä kerrankin kaikki miehet olivat hymy huulessa. Ilo tarttuu. Ja täällä me pakkaillaan. MacBook lähti jo.

Super!

Tänään on politiikan ja penkkiurheilun super-ilta. On eurovaalipäivän vaalivalvojaiset, ja Suomi pelaa Kanadaa vastaan lätkää. Äänestin ennakkoon enkä enempää voi tehdä, ja lätkässä käy niinkuin käy. Minulla on nyt mielessä muut asiat.. Lähdemme keskiviikkona reissuun.

Lennähdämme Reykjavikin kautta helatorstaiksi Nykkiin, jossa viivymme lauantaihin asti. Tästä otamme alle maasturimöhkön ja ajelemme itärannikkoa etelään pariksi päiväksi ystäviemme ihmeteltäviksi. Tai sikäli kuin vanhat merkit paikkaansa pitävät, niin me ihmettelemme heitä ja heidän ihmeellistä elämäänsä tässä eriskummallisessa valtiossa. Reissu ei ole pitkän pitkä, mutta mikään Road Trip ei ole liian lyhyt, etteikö siitä pidä blogi kirjoittaa. Puoleentoista viikkoonkin mahtuu paljon uusia paikkoja ja kokemuksia.