Minulla ei ole A-kirjainta ajokortissa. En ole ollut moottoripyörän kyydissä sitten lukion. En tunne moottoripyöriä enkä ole mitenkään kiinnostunut niistä, ja silti löysin itseni tänään Harley-Davidsonin tehdaskierrokselta Pennsylvanian Yorkista. Mitä haaskausta, vai oliko sittenkään..
Tehdaskierroksen nimestä "Steel Toe Tour" saattoi päätellä, että turvallisuusasiat ovat arvossa H-D:lla. Ja jo parkkipaikalle ajaessa oli kylttejä ja asfalttimerkintöjä ohjaamassa oikeaan toimintaan ja nopeusvalvontanäyttö rauhoittamassa kaasujalkaa. Turvallisuusnäkökulma, Lean ja 5S paistoi kilometrin päähän, ja tiesin tulleeni minulle oikeaan paikkaan.
Ilmoittautumisen yhteydessä meille annettiin omien kenkien päälle laitettavat turvakengät. Pieni kengänkokoni aiheutti jo harmaantuneelle työntekijälle muutaman harmaan lisää, ja hän ratkaisi ongelman antamalla minulle kuminauhalla viritettävän kengänkärjet.
Ei riittänyt, että keltaiset kengänkärjet näyttivät koomisilta, ne myös kuulostivat ihan kavioiden kopinalta. Siinä minä sitten kopottelin kaksi tuntia tehtaalla "kopoti-kopoti", mutta mitäpä sitä ei oman terveytensä eteen tekisi.
Turvavarusteisiin kuului myös huomioliivit ja suojalasit. Kuulonsuojaimia olisimme kaivanneet, koska tehtaassa oli korvia huumaava meteli, mutta meille ei tätä iloa suotu, eivätkä työntekijätkään työpisteissä tarjolla olleita käyttäneet.
Osallistuimme aamun kello 10.30 kierrokselle, johon osallistui lisäksemme kaksi muuta pariskuntaa. Oppaamme Ethel kertoi aloittaneensa tehdaskierrosten opastukset jäätyään eläkkeelle 17 vuotta sitten. Kierroksen alussa katsotun DVD-pätkän jälkeen Ethel kierrätti meitä tehtaassa yli puolentoista tunnin ajan. Kävelimme merkityillä kulkuväylillä työkoneiden ja harrikkaluurankoja kuljettavien robottiautojen seassa, odotimme liikennevaloissa ja blokkasimme työntekijöitä, minkä ennätimme. Yksi kierroksemme osallistujista istui pyörätuolissa, mikä helpotti tuotannon häiritsemistä entisestään.
Harley-Davidsonin Yorkin tehtaassa ei vain kokoonpanna harrikoita, vaan siellä myös valmistetaan lokasuojat, polttoainetankit ja pyörien rungot. Valmistetut osat myös pintakäsitellään omassa maalaamossa. Kokoonpanolinjalta syntyy yksilöllisiä moottoripyöriä one-by-one, ja valmiit pyörät pakataan suoraan rekkoihin. Volyymit ovat hurjia, ja tänään yhdentoista aikaan linjan läpi oli mennyt jo yli 400 harrikkaa. Vaikka tuotantolinjat ovat pitkälti automatisoituja robottien hoitaessa mm. logistiikkaa, hitsausta ja maalausta, erityisesti kokoonpano ja laadunvarmistus sitovat paljon henkilöresursseja. Lean näkyy päivittäisjohtamisena, 5S:na ja Kanbanina, kokoonpanolinjan virtausta mitataan tietokoneella ja tuotannon keskeytykset analysoidaan vuoron päättyessä.
Ethel ei jättänyt yhtään kiveä kääntämättä ja pääsimme hyvin tuotantolinjan varteen seuraamaan työntekoa. Kaikki työntekijät eivät suinkaan tykänneet työpaikalla pyörivistä harrikkaturisteista, mutta suurin osa vähät välitti ja osa myös moikkaili ja hymyili tuttavallisesti.
Olisin varmaan vieläkin kierroksella, jos siellä olisi ollut lupa ottaa valokuvia. Olemme aiemmilla Road Tripeillämme käyneet mm. Fordin Dearbornin tehtaalla sekä Shelbylla Las Vegasissa. Lienee ikinuoren Ethelin ansiota, mutta Harley-Davidson löi Fordin ja Shelbyn nyt kyllä ällikällä.
Tehdaskierroksen päätteeksi kävin tekemässä tuttavuutta harrikoihin. Omaksi en tätä harrastusta vieläkään kokenut, mutta hieman paremmin ymmärrän nyt lajiin hurahtaneita. Tämä lienee tarpeellista myös tulevaisuuden kannalta. Sen verran kuumeisesti isäntä katselee tällä hetkellä Nettimotossa tarjolla olevia harrikoita!
Kotiinviemisiksi saimme kierroksen nimikko huomioliivit. Lisäksi Gift Shopista mukaan tarttui jo perinteeksi muodostuneet peltikyltti, jääkaappimagneetti ja shottilasi.
Harley-Davidson tehdaskierroksen jälkeen kävimme toisessa legendaarisessa paikassa, nimittäin Hobby Lobby -nimisessä sisustusliikkeessä. Supermarketin kokoisen kaupan tavarat on järjestetty teemoittain, ja sitä, mitä täältä ei löydy, ei myöskään tarvita.
Matkalla majapaikkaamme Marylandin Manassikseen poikkesimme perinteikkäässä UZT-perunalastutehtaassa Hanoverissa. Kierros oli omatoiminen, ikkunoista sai kiireettä seurata tuotantolinjaa perunoiden pesusta sipsien pussitukseen ja valmiiden lavojen siirtämiseen. Työvaiheista oli napin takana tarjolla opastus.
Maistiaissipsipussien turvin ajoimme pikkuteitä pitkin Washington D.C. ulkopuolella olevaan majapaikkaamme Wyndham Garden Manassikseen. Maaseutumatkailu on ollut aikaavievää, mutta antoisaa huoliteltujen pihojen ja kiiltokuvamaisten pikkukaupunkien seuratessa toisiaan.
Söimme päivällistä hotellimme naapurissa Cracker Barrelissa. Tässä tunnelmallisessa ravintolaketjussa on tavallisesti erinomaiset ruuat, hyvä palvelu ja nopea läpimenoaika, mitä roadtrippiläinen arvostaa. Tänään suoritus meni Crackeriltä ns. vihkoon, mutta onneksi nälkä lähti, mitä roadtrippiläinen arvostaa myös.
Hotellissamme majoittuu teräsvarvastossuhiirien lisäksi huomioliivimiehiä. Eräs huomioliivimies viritti työpäivän päätteeksi kaasugrillin ja retkipöydän parkkipaikan viereen nurmikolle. Hän siemaili budia ja grillaili iltapalansa työkavereidensa kanssa hotellin parkkipaikalla. Eikä tässä ole mitään kummallista. Paitsi meistä suomalaisista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti